maanantai 23. helmikuuta 2009

Lepää rauhassa

Jarno Sarjanen lähti paremmille preerioille (23.02.2009)

Sunnuntaina 22. helmikuuta Kari Kuuva ilmoitti puolenpäivän jälkeen suruviestin: Suomikantrin uranuurtaja Jarno Sarjanen on lähtenyt paremmille preerioille. Leukemiaan sairastuneen 63-vuotiaan taiteilijan elämän liekki oli sammunut edellispäivänä Meilahden sairaalassa iltayhdeksän jälkeen läheisimpien läsnä ollessa.
 Jarno syntyi Helsingissä 29. maaliskuuta 1945. Hänen musiikkiuran aktiivinen kausi alkoi 1960-luvulla. Ensimmäisen singlensä Nukkekoti, joka oli myös Suomen ensimmäinen kantrijulkaisu, hän levytti vuonna 1968. Vuonna 1971 ilmestyi debyyttialbumi Jarno Sarjanen, jolta löytyvät mm. kappaleet Pienen pojan haaveet, Paikkakunnan putkassa ja Pikatien tekijä. Seuraavat vuodet olivat levytyksellisesti hajanaisempia, kunnes vuonna 1977 Jarno aloitti yhteistyön Fonovoxin kanssa, tehden uuden albumin Sarjastus. Albumin myötä Jarnolla käynnistyi yli kymmenen vuoden aktiivinen levytyskausi. 1980-luvulla Jarnolta syntyivät albumit Varjoelämää, Mustat kaleerit ja Keskikalja-cowboy. Viimeksi mainittu ilmestyi vuonna 1988, jonka jälkeen Jarno lopetti levyttämisen siltä erää kokonaan.
 Viime vuonna sain kunnian Rocket Recordsin puitteissa toimittaa ja julkaista Jarnolta kaksi tuplakokoelmaa. Toiselle näistä Jarno levytti myös neljä uutta laulua, päättäen näin kahteenkymmeneen vuoteen venyneen levytystaukonsa. Uusista levytyksistä ei ollut tarkoitus tulla kertaprojekti, vaan suunnitelmia tulevastakin oli. Syyskuussa 2008, kokoelmien ilmestymisen alla, puhuimme Jarnon kanssa kokonaisen uuden albumin teosta. Jarnoa tuntui pitkästä aikaa aidosti innostavan ajatus uusien laulujen levyttämisestä. Ja ajatus innosti myös Jarnon tärkeää yhteistyökumppania, lauluntekijää ja ystävää Kari Kuuvaa, joka omalta osaltaan lupasi pistää projektiin vauhtia ja ottaa uuden albumin haasteena vastaan.
 Uusien laulujen demoja olisin toivonut saavani kuunneltavaksi tänä vuonna. Mutta ne jäävät kuulematta. Taiteilijan kuollessa ei pidä kuitenkaan jäädä suremaan syntymättömiä töitä, vaan iloita niistä syntyneistä. Jarno Sarjasen kohdalla tämä tarkoittaa yli sataa levytettyä elämänmakuista laulua, joista suurin osa on miehen itsensä sekä Kari Kuuvan säveltämiä ja sanoittamia. Meille Jarno Sarjasen musiikin ystäville Jarno ei ole lakannut olemasta, hän on vain kuollut.

Juha Rantala