torstai 28. elokuuta 2008

Uutta materiaalia!

Tuosta tuplakokoelmasta jo tuossa aiemmin kirjoittelinkin, mutta tämä tuli nyt aivan yllättäen. Tässä Rocket Recordsin tiedote aiheesta:

27.08.2008 - JARNO SARJASELTA UUTTA MUSIIKKIA SEKÄ KAKSI TUPLAKOKOELMAA

Suomen parhaaksi ja ensimmäiseksi kantrilaulajaksi tituleerattu Jarno Sarjanen on päättänyt pitkän levytystaukonsa. Syyskuun alussa radioille jaetaan promolevy, joka sisältää neljä uutta Sarjasen levytystä. Kappaleet "Onni ontuu" ja "Ronkeli Roos" ovat Sarjasen itsensä säveltämiä ja sanoittamia. Kappaleen "Tällaisia muistoja tahtonut en" on tehnyt Kari Kuuva ja "Pakotat mut lähtemään" puolestaan Mauno Paajanen.
Jarno Sarjasen ensilevytys on vuonna 1968 julkaistu singlekappale "Nukkekoti". Ensilevytystä seuranneen kahdenkymmenen vuoden aikana Sarjanen teki yhteensä noin sata levytystä ja julkaisi viisi pitkäsoittolevyä. Tunnetuin levytyksistä on "Pienen pojan haaveet", josta artisti itse on tehnyt kaksi levytysversiota ja jonka monet muut artistit ovat vuosien varrella coveroineet. Sarjasen edelliset levytykset ovat peräisin vuodelta 1988. Vuosien varrella Sarjaselta on pyydetty säännöllisesti niin uusia levytyksiä kuin esiintymisiäkin, joista mies on kuitenkin järjestäin kieltäytynyt.

Nyt syntyneet uudet levytykset liittyvät Rocket Recordsin mittavaan Sarjasen tuotannon uudelleenjulkaisuprojektiin. Lokakuun 15. päivänä Rocket Records julkaisee kahden tupla-cd:n muodossa Sarjasen kokoelmat "Pienen pojan haaveet - Kootut levytykset 1977-2008, osa 1" ja "Keskikalja-cowboy - Kootut levytykset 1977-2008, osa 2". Kokoelmat sisältävät yhteensä 83 esitystä. Mukana ovat kokonaisuudessaan albumit "Sarjastus" (1977), "Varjoelämää" (1981), "Mustat kaleerit" (1985) ja "Keskikalja-cowboy" (1988). Lisäksi mukana on kaikki Sarjasen vuoden 1977 jälkeen levyttämät single- ja kokoelmakappaleet sekä mainoslaulut. Luonnollisestikin kaikki nyt levytetyt uudet kappaleet sisältyvät myös kokoelmille.

Sekä Jarno Sarjasen että muiden Rocketin artistien uudesta tuotannosta on kuultavissa maistiaisia MySpace-sivujen kautta osoitteessa: http://www.myspace.com/rocketfinland


MySpacesta löytyy ainakin tällä hetkellä "Pakotat mut lähtemään", eikä kuulosta yhtään hullummalta!

Iso kiitos sekä Rocketille, että luonnollisesti Jarnolle itselleen!